Pitäisi vain oppia
ettei mikään kestä ikuisuutta,
niin se ei joka kerta
iskisi vasten kasvoja
Aina kun olen luullut
löytäneeni jotain varmaa,
olen pettynyt
Olen menetyksien
ja uuden ajan välissä,
yksinäisyyden välitilassa
En ikinä unohda sitä kesää
ennen kuin me neljä
jatkoimme erikseen eteenpäin
Tai vuosia myöhemmin
sitä syksyä
ja pyörryttävää ensilunta
En edes teitä, joita luulin
parhaiksi ystävikseni
vaikka mitä tapahtuisi
Oli se kevät ja ne ajat,
ihmiset vain korvautuivat toisilla
tarkoituksettomasti
Kävelimme melkein
käsi kädessä talvipakkasilla,
missä olet nyt?
Entä sinä,
joka vannoit niin kovasti
rakkauttasi minulle?
En edes osaisi sanoa
hyvästejä teille kaikille enää
Sinunkin sylissä
olen pelkkä sätkynukke
nykyään
Kiva blogi! :-)
VastaaPoistakiits :)
Poistaaivan ihanaa tekstiä!
VastaaPoista