En juurikaan kaipaa takaisin Lontoon suurkaupungin sykkeeseen, se ei ollut minua varten.
Mutta kaipaan Brightonia. Kaipaan niin paljon sitä iltaa kun juostiin Brightonin kivisellä rannalla ja tuuli teki takkuja hiuksiin ja minä nauroin onnesta. Joka puolella oli niin kaunista, taivas oli vaaleanpunainen ja tuuli paiskoi aaltoja pitkin rantakiviä.
Kaipaan myös niitä ihmisiä ja arkisia hetkiä. Kuinka Brightonista tuli minulle arkea. Aamu seitsemän herätys ja huonoin suihku ikinä. Nutella-leipiä ja suklaamuroja joka aamu. Kaipaan sitä kuinka tanssimme ahtaassa vessassa ja nauroimme pehmeällä nurmikolla pimeäntulon jälkeen. Kuinka kaikki oli niin huoletonta ja uutta.
