Olen maailman murehtija,
yksi mitätön tyttö keskellä sekasortoa
joka haluaa muuttaa kaiken paremmaksi
Itsekurini on olematon ja
tottelen muita välttääkseni riitaa,
taidan olla myös vähän perfektionisti
Omistan 48 luettavaa kirjaa,
sillä haluan pitää kaiken hyvän itselläni
enkä osaa luopua asioista
Etsin epätoivoisesti elämän tarkoitusta
kerään pakonomaisesti muistoja,
eikö tällä kaikella pidäkin olla tarkoitus?
Nauran ja iloitsen kavereiden kanssa
mutta kotona vetäydyn suojakuoreen,
joskus ajatukset lamaannuttavat
Jokainen saa sympatiani ja
uskon todistamattomaan,
juhlin illan pikkutunteihin saakka
Tulevaisuuden unelmat ovat epärealistisia
enkä hyväksy maailmaa tälläisena,
elän kauneuden illuusiossa.
31.5.2015
30.5.2015
Ensimmäinen postaus
Peruskoulun viimeinen todistus kädessä pahin pelkoni on käynyt toteen. Kaikki loppuu taas, enkä ole valmis. En ole ikinä. Ysiluokka oli yläasteen ikimuistoisin vuosi, mutta jätin sille polulle myös paljon asioita mitä kadun. Päivä päivältä ne asiat ovat lähempänä peruuttamatonta, mutta uusi alku kai lievittää sitä vähän.
Itku tulee vasta kotona. Ei edes hyvästejä.
Kesä alkaa ja samoin myös mun blogi. Mulla ei ole ikinä kesällä tekemistä, joten osittain tämä blogi on luotu ajan tappamiseksi, mutta osittain myös siksi, että mulle tuli yksinkertaisesti ikävä bloggausta. Eihän kahden vuoden jälkeen olekaan ihan helppo luopua tästä kaikesta. Joka tapauksessa, tässä sitä nyt ollaan, ja tällä kertaa aion tehdä kaiken omalla tavallani. Kirjoittaminen on aina ollut minulle tapa purkaa pahaa oloa pois, joten se tulee kyllä vahvasti näkymään blogissani. Toiseksi rakastan vaatteita, joten taidan tänä kesänä panostaa asukuvien ottamiseen. Mulla ei ole oikeastaan mitään tavoitteita tämän blogin suhteen, katsotaan sitten rauhassa mitä lukio tuo syksyllä tullessaan.