Pitkästä aikaa istun alas
unohtamatta hengittää
olen täällä taas
ainakin yritän, jotenkin kai
muistaa taas itse elämän
kurottaa kädet kohti taivasta
jos tällä kertaa -
mutta tuskinpa vain.
Sitä luulee pystyvänsä
työntämään kaiken sen vihan pois,
aivan kuin aika auttaisi unohtamaan
mutta käsittelemättä se viha
ei katoa yhtään mihinkään
se muodostuu padoiksi sisimpääni,
juoviksi poskipäille
palaksi kurkkuun
puolenvuoden paino ylikuormittuu
aina viimeiseen tunteenpurkaukseen
ja minä hajoan
tuhansiksi palasiksi
sinun jalkojesi juureen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti